Perinteiset, lämmittämättömät tekonurmikentät sen sijaan edellyttävät joko seuran tai kunnan omaa aktiivista ja monipuolista huoltoa, tai sitten ulkopuolisen huoltokumppanin kanssa toimimista. Valitettavan moni maamme tekonurmista onkin talvisin käyttökelvottomassa kunnossa puutteellisen huollon johdosta.
Viime vuosina talvikelit ovat varsinkin Etelä-Suomessa jääneet usein verrattain leudoiksi. Tämä ei ole tehnyt tekonurmien talvihuolloista helpompaa tai vaivattomampaa, vaan pikemminkin päinvastoin. Huollon kannalta haastavin tilanne on juuri nollan ympärillä sahaavat lämpötilat: kentän pintaan satanut lumi sulaa välillä vedeksi, valuu kentän pohjalle, ja jäätyy sinne lämpötilan jälleen laskiessa. Tuloksena on erittäin liukas ja käyttäjilleen vaarallinen kenttä. Tällaisina sääjaksoina kentän pitäminen käyttökuntoisena vaatii erittäin tiivistä ja ammattitaitoista huoltoa.
Runsaslumisina aikoina tai kovien pakkasjaksojen aikaan kentän huoltaminen on teknisesti sinänsä suoraviivaisempaa, mutta vaatii yhtä kaikki asianmukaisen kaluston ja nopeasti reagoivan huoltovalmiuden. Illalle tai yölle osunut raskas lumimyräkkä pitää pystyä auraamaan sivuun nopealla aikataululla, jotta kenttä on jälleen seuraavan aamuna käyttökunnossa. Suomessa harvalla seuralla tai kunnalla on oman organisaationsa puolesta käytettävissä tällaisia resursseja nopealla varoitusajalla. PlayCare pyrkii huoltamaan kentän käyttökuntoon kello 10 mennessä viikonloppuaamuinakin, vaikka lumipyry olisi osunut edeltävälle yölle.
PlayCare huoltaa tällä hetkellä jalkapallotekonurmia ympärivuotisesti Helsingin Kulosaaressa, Laajasalossa ja Sörnäisissä yli kymmenen vuoden kokemuksella. Käymme kentillä talvikaudella lähes päivittäin ja kesäkaudellakin useita kertoja viikossa. PlayCare on kehittänyt talvihuoltomallin yhteistyössä mm. HJK:n ja Malmin Palloseuran kanssa.
”PlayCaren avulla junioriemme ympärivuotiset harrastusmahdollisuudet ylläpidetään mallikkaasti ympäri vuoden. Voimme luottaa siihen, että laadukkaan huollon myötä kenttämme on harjoittelukunnossa lähes joka päivä läpi talven.”
- Nik Davies, Haapaniemen kenttä Oy
”Kymmenen vuoden aikana ei ole tullut yhtäkään samanlaista talvea vastaan. Jokainen talvi tarjoaa erilaiset haasteet ja opettaa jotakin tulevan varalle.”
- Helmut Suup, Lappset Group Oy, PlayCare-talvihuolto