1.9.2021

Uusi tunnustuspalkinto liikuntaympäristöjen kehittäjille

SLA stipendi 2021.jpg Lappset ja Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry (SLA) ovat perustaneet uuden 1 500 euron arvoisen tunnustuspalkinnon, jolla halutaan edistää liikuntapaikkamestareiden työn arvostusta liikunta-alueiden kehittäjinä ja ylläpitäjinä. Palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa loppuvuodesta Sportec-messuilla Tampereella.

Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry (SLA) ja Lappset Group haluavat antaa tunnustusta liikuntaympäristöjä kehittäville henkilöille, ja ovat yhdessä perustaneet uuden liikuntapaikkamestareille kohdennetun tunnustuspalkinnon. Se jaetaan ensimmäistä kertaa loppuvuodesta.

Liikuntapaikkamestarit vaikuttavat merkittävästi liikunta-alueiden kehittämiseen ja niiden ylläpidon suunnitteluun sekä toimeenpanoon. Omalla työllään he myötävaikuttavat aktiivisesti liikuntaympäristöjen kehittymiseen yli hallinnollisten rajojen huolehtien sekä kuntoliikkujien että kilpaurheilijoiden arjen harjoitteluolosuhteiden toimivuudesta. 

- Me SLA:ssa uskomme, että yhdessä ja yhteistyöllä voimme rakentaa entistä liikuttavampia elinympäristöjä. Liikuntapaikka-alan erikoisammattitutkinnon suorittaneilla liikuntapaikkamestareilla sydän sykkii niin olosuhteiden kehittämiseen kuin arkisempaan liikuntapaikkojen kunnossapitoonkin. Yhdistyksemme tavoitteena on alan arvostuksen lisääminen ja tämän tunnustuksen avulla voimme tuoda liikuntapaikka-alan taitajien kädenjälkiä näkyviin. Haluamme myös kannustaa jäsenistöämme jatkuvan oppimisen tielle, mestariksi ei synnytä vaan siihen opiskellaan, SLA:n pääsihteeri Johanna Manninen taustoittaa.

Liikuntapaikkamestarit ovat selkeä ryhmä koulutuksen käyneitä ammattilaisia, joita ei huomioida muin tunnustuksin.

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä innovatiivisuus palkintoperusteiden keskiössä

Uusi tunnustuspalkinto voidaan myöntää liikuntapaikkamestarikoulutuksen käyneelle henkilölle, joka toimii aktiivisesti liikuntaympäristöjen kehittäjänä ja ylläpidon suunnittelijana sekä toimeenpanijana. Urheilussa, kuten muillakin elämän osa-alueilla, menestys ja onnistumiset ovat seurausta hyvästä, kannustavasta ja luottamukseen perustuvasta ilmapiiristä arkisen käytännön työn rinnalla. Siksi valintaperusteissa kiinnitetään erityistä huomiota pehmeiden arvojen toteutumiseen, ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan ja positiiviseen yhteistyöhön eri sidosryhmien kanssa.  

Palkitsemiskriteereissä painotetaan lisäksi hallinnollisten rajojen yli tapahtuvaa yhteistyötä, ja kuntoliikkujien sekä kilpaurheilijoiden huomioimista liikunta-alueiden kehittämisessä. Eri organisaatioiden edustajista koostuva palkintoraati arvostaa lisäksi ennakkoluulottomuutta, innovatiivisuutta ja rohkeita aloitteita sekä erinomaisia yhteistyö-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja.

Tunnustuspalkinnolla halutaan edistää moniammatillisen työn arvostusta

Lappset Group Oy haluaa tunnustuspalkinnolla nostaa liikunta-alueiden olosuhteista vastaavien liikuntapaikkamestareiden monipuolisen ammatillisen työn arvostusta ja vahvistaa heidän merkitystään liikuntaympäristöjen toiminnan ylläpitäjinä sekä kehittäjinä.

- Liikunta-alueiden olosuhteet, käyttöturvallisuus, toimivuus, siisteys ja palvelu ovat keskeisiä asioita, joissa liikuntapaikkamestarin kädenjälki näkyy. Pitkään lasten ja nuorten liikunnan ja urheiluharrastusten parissa toimineena olen huomannut, että liikuntapaikkamestarin palvelualttius korostuu lasten ja nuorten kohdalla. Liikuntapaikkamestari on nuorille tukena ja turvana, päivystää ja on aina paikalla opastaen, neuvoen ja auttaen, Lappsetin aluemyyntipäällikkö Jarno Virkki taustoittaa.

Vuoden liikuntapaikkamestari –tunnustuksen ja 1 500 euron tunnustuspalkinnon saajan valitsee nelihenkinen raati, johon kuuluvat SLA ry:n hallituksen jäsen Jere Sinkkonen, SLA ry:n pääsihteeri ja samalla palkintolautakunnan sihteerinä toimiva Johanna Manninen, Lappset Group Oy:n aluemyyntipäällikkö Jarno Virkki ja mahdollisesti yksi ulkopuolinen jäsen.

Tunnustuspalkinnon saaja julkistetaan 3.-4. marraskuuta Tampereella pidettävien Sportec 2021 -messujen yhteydessä. Se jaetaan jatkossa vuosittain, ja on osa Lappset Group Oy:n yhteiskunnallista vastuuta.

Ehdotuksia palkinnonsaajaksi voi tehdä SLA:n verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta 1. syyskuuta ja 10. lokakuuta 2021 välisenä aikana.
Tunnustuspalkinto liikuntaympäristöjen kehittäjille | Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry (sla-ry.fi)

Lisätietoja:
- Johanna Manninen, SLA ry:n pääsihteeri, puh. 040 5567 040, johanna.manninen@sla-ry.fi 
- Jarno Virkki, aluemyyntipäällikkö, Lappset Group Oy, puh. 050 434 9204, jarno.virkki@lappset.com,